perjantai 23. elokuuta 2013

Tervetuloa laavulle!

Ohessa ohjelma seuraaville lähipäiville. Lukekaa vielä läpi edellinen teksti Dream Team Laavupohdintaan 5.-7.9. orientoituaksenne seuraavaan yhteiseen kohtaamiseemme.

Miten varaudun laavulle? - klikkaa kuva suuremmaksi






Hei Raivaaja!


Toivottavasti kesäsi on mennyt mukavasti! Syksyn työt ovat alkaneet ja niiden myötä myös paneudumme taas opiskeluasioihin. Tapaamme ensi viikolla 5 -7.9 Laavulla ja käynnistämme uusia asioita siellä. Toisaalta teemme katsauksen siihen, mitä tässä vaiheessa tutkinnosta kullakin on jo valmiina. Oletan ,että sinulla on jo hyvä määrä arviointiaineistoa kasassa. Haluaisin katsoa kunkin tuotokset Laavulla ja siksi pyydänkin, että otat aineiston mukaasi ohueen kansioon, joka on helppo kuljettaa repussa. Päivitä myös henkilökohtaistamissuunnitelmasi aineiston perusteella ja tulosta se kansioon mukaan. Jos et saa sitä laitettua Elsaan, ei se haittaa, riittää että se on mukanasi.

Ohessa vielä muistutuksena antamani ohjeistus siitä, mistä aineistosi esimerkiksi voi muodostua.

-Inkeri

Nähdään laavulla!

torstai 22. elokuuta 2013

Linnunlaulun ja Timontalon asukkaiden virkistyspäivät Linnunlaulussa



Tänä kesänä Linnunlaulussa järjestettiin Linnunlaulun ja Timontalon asukkaille virkistyspäiviä yhdessä Nastolan seurakunnan kanssa. Virkistyspäivät olivat kesä-, heinä- ja elokuussa. Ideointiryhmässä mukana oli Linnunlaulusta ft. Heidi, geronomi Pirjo, lähihoitajat Riikka, Seija ja Nina sekä Nastolan seurakunnasta diakonissa Pirkko.



Virkistyspäivät alkoivat hartaudella,jonka jälkeen kisailtiin olympialaisten merkeissä.
Lisäksi ratkottiin ongelmatehtäviä, muisteltiin, laulettiin ja  totta kai grillattiin makkaraa.
Kaikki osallistujat saivat Olympialaisista kunniakirjat. Oli sitten kisailemassa tai kannustusjoukoissa. Päivät päättyivät aina yhteisiin päiväkahveihin. Sään vuoksi pääsimme toteuttamaan virkistyspäivää vain heinäkuussa ulkona muuten olimme sisätiloissa.

Paikallinen toimittajakin kävi katsomassa päivän kulkua.

Oli mukava nähdä ja kuulla asukkaiden puheen sorinaa, hymyjä  ja kisailu intoa.
- Nina

torstai 25. heinäkuuta 2013

Dream Team Laavupohdintaan 5.-7.9.

Jatkamme yhteistä kehittämistyötämme Laavulla syyskuun alussa. Haemme oikeasti inspiraatiota kehitystyöhömme metsäolosuhteissa, tarkka ohjelma valmistuu vasta hieman myöhemmin - mutta innokkaimmat ovat halunneet jo vähän orientoitua. Ja se on viisasta.

Missä ja milloin?

Perusleirimme on aivan Pohjois-Valkealassa, Nuolniementie 336. Aloitamme 5.9. kello 10.00 ja päätämme lauantaina 7.9. kello 14.00. Mitä todennäköisimmin meillä on yhteiskuljetus.

Miten kustannukset?

Olemme metsässä. Siellä ei voi käyttää rahaa. Dream Teamissä majoituksen ja matkat maksaa Aava, mutta ruoka on sovittu maksettavaksi itse. Majoitus on leirimajoitusta, johon kuuluu aamiainen. Majoitukseen on arviolta varattu kahdeksan paikkaa lakanoiden välissä, loput metsässä avoimen taivaan alla tai teltassa. Saamme kaikki meidät katon alle, jos tahdomme. Sovimme Valamossa, että tuomme muut ruuat itse.

Mitä ruokaa tuon?

Sovimme, että emme sovi mitään. Että kaikki tuovat mitä mieleen tulee ja mitä itse haluavat syödä - katsotaan sitten, mitä tehdään. Älä tuo valmista ruokaa - tuo raaka-aineita. Meillä on käytössä leiritulen alla rosvopaistikuoppa, sitä on kokeiltu lampaaseen, possuun, sorsaan, kalkkunaan, vihanneksiin. Grilli on tietysti ja puuhella uuneineen. Muurikka. Kahvia voidaan keittää kaasulla - jos kahvia on. Aiomme valmistaa kolme lounasta ja kaksi päivällistä - joten sen mukaan. Mausteita on, mutta jos haluat jotain erityistä... Ruokajuomia ei pidä unohtaa. Mieti ruokien säilyvyyttä vähän ...  kylmätilaa saadaan kyllä. Haemme Woikoskelta kuivajäätä.

Miten valmistaudun metsäolosuhteisiin?

Ota hyvät kengät ja säähän kuin säähän sopivat ulkoiluvaatteet. Kävelemme todennäköisesti metsässä hieman kaikkina kolmena päivänä. Saunomme varmasti. Voit ottaa makuupussin, mutta jos sinulla ei ole, pärjäämme varmasti. Hyttysiltä ja muita lentäviä pelejä vastaan kannattaa valmistautua. Kamera kannattaa ottaa. Kameraa kaipaat varmasti. Myös kännykkäkamera kelpaa hyvin. Astioita ei tarvitse, vain juomapullo.

Miten valmistaudun kehittämiseen?

Metsässä ei ole sähköä. Agrekaatti tosin on. Jos sinulla on kone käytössä, ota se mukaan, lataa akut täyteen ja ota laturi mukaan. Toimi kaikkien kilistimien kanssa samalla tavalla. Verkko on heikko ja sitä on satunnaisesti. Ota myös paperilla mukaan kaikki suunnitelmasi. Muista oppimispäiväkirja. Pystymme käymään läpi juttuja henkilökohtaisella tasolla. Valmistaudu esittelemään tuotekehitystyötäsi missä tahansa olosuhteissa viiden minuutin ajan.   

Mukavaa odotella retkeä!

Vielä on kesää jäljellä...






Eino Leinon päivänä 6.7. vietettiin runon ja suvenpäivää.Sen innoittamana Myrskylän vanhainkodilla alettiin runoilemaan. Asukkaiden kanssa laitettiin runosuoni tuottamaa, josta muodostui sanataidetta.Pöytälaatikkorunoilijoita löytyi,hoitajan avustuksella aloitettiin muodostaa runoa ja asukas jatkoi.
Tässä muutama tuotos.

                      Asukkaiden kesärunoja

                 Kesä aurinko paistaa ja linnut laulaa,kukat kukoistaa ja kaikilla on hauskaa............

                 Mansikoita muutama, suuhun on pantava.Suut tulee makeaksi ja mieli iloisaksi.


Lämmintä kesää ollaan vietetty runsaasti ulkoillen.Toistuneesti on pidetty lettukestejä ja vähintään jokatoinen viikko ollaan grillattu.Kesällä täytyy saada nauttia, laihdutetaan sitten ensi kesäksi bikinikuntoon.



Orimattilan kotieläinpuisto on kiva paikka." Heitettiin pari keikkaa sinne"Lastattiiin taxi täyteen pyörätuoleilla ja asukkailla. Otettiin " kahveet ja baakkelsit " mukaan ja hurautettiin isolle kylälle.Mukana oli myös asukas, jonka lähteminen herätti hieman epäilystä, kannattaako ottaa mukaan kun vaan huutaa kumminkin.Lupasin huolehtia mummelista. Otin pyörätuolin taskuun muovirasiaan sopivan määrän "kettu karkkeja". Lähdössä tarvittiin yksi , perillä yksi, joten terveisiä Fazerille, "kettu karkit" toimii myös mieltä rauhoittavana.




Laamoja ihasteltiin, jossain kiekui kukko. Pieni harmaapäinen mummo sanoo hiljaisella äänellä; kukko kiekui. Siinä aloin miettiä, millonkohan viimeksi hän oli kuullut kukon kiekunan. Muistuiko mieleen oman mökin pihamaalla käyskennelleet kanat ja kukko ? Se oli palkka sen päivän tehdystä työstä. Oltiin tuotettu elämys ainakin yhdelle.



Takaisin tuloa tehtiin hiljaisen rauhallisissa merkeissä. Oltiin väsyneitä, mutta onnellisia. Reissu kiteytyi mies asiakkaan sanoihin "Paras reissu".




Kesää on vielä jäljellä. Suunnitelmia ja ideoita on, jotkut saattavat kuulostaa mahdottomilta.Tehdään mahdottomasta mahdollinen. Tulossa mielenkiintoinen syksy. Työvuoroja on jo porrastettu,mutta ne hiotaan niin, että esimerkiksi suihkutuksiin ja saunotuksiin luodaan lisä mahdollisuuksia iltaisin.Näin mahdollistuu myös rauhallinen työskentely,saadaan hyvä "flow" työntekoon.

Esimiehet saavat harvoin positiivista palautetta. Lähiesimiesten rooli on todella tärkeä.Hän luo puitteet ja mahdollisuuden, jotka me sitten toteutetaan. Kiitos Päivi ja muut "pääliköt".

MENESTYMISEN SALAISUUS ON NÄHDÄ MAHDOLLISUUS SIINÄ MISSÄ MUUT NÄKEVÄT ONGELMAN.
   tekijä tuntematon.

- Terveisin Irmeli

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Hoivakoti Onnelasta terveisiä!

Hei! Olemme Onnelassa työkavereiden kesken saaneet oman blogin aikaiseksi, joten käykää katsomassa mitä meille kuluu! Meillä on pieniä söpöjä "kesäasukkaita" oleskelupihan mustikkapensaisiin syntynyt!
Ihanan lämmintä heinäkuun viimeistä viikonloppua kaikille! Terveisin Aila
http://www.hoivakotionnela.blogspot.fi

torstai 20. kesäkuuta 2013

Ennen kesälomaa....

Ihmisen arki koostuu onnen pienistä pipanoista.Arjen mielekäs toiminta on yksi laatutekijä, jossa korostuu henkilökunnan merkitys tarkoituksellisen arjen luojana. Me keski-ikäiset ja hieman nuoremmat emme aina muista,että sitten kun en enää itse pysty huolehtimaan asioistani sen on tehtävä joku muu.

       YHTEISESTI TEHDYSTÄ ARJESTA KOOSTUU MEIDÄN ONNELLISUUS.


Perinteinen bingotorstai.
Bingoaminen on perinteisesti asukkaista ollut mukavaa.Pieni voitto innostaa aina kaikkia osallistujia.Palkinto ei tarvitse olla mikään erikoinen kun se nostaa hymyn asukkaan kasvoille.

       VAPPUTANSSIT JA BRUNSSIT.




Vapputanssia edeltävää kukkamekkojen ostoa vaatekauppiaalta.

Vappuaattona järjestettiin vapputanssit.Tanssijoita ei niin montaa ollut.Ne muutama ovatkin sitten sangen innokkaita musiikin kuuntelijoita ja tanssijoita.Kepeästi nousi Kertun tanssijalka vaikka muuten päivät ovat täynnä jäsenten kolotusta ja särkyä.







  Vappubrunssi;
Makkara maistuu parhaiten vappubrunsilla;
 Brunssin menu
Grillimakkaraa
Salattia
Perunamuusia
Simaa
Kahvin kanssa munkkeja ja jäätelöä.

Brunssi maistui ihanassa auringonpaisteisessä vapunpäivässä.


Silloin kun en muista nimeäni.Sitten kun tämän päivä on sekoittunut eiliseen.Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvanneet muistoissani pieniksi jälleen.Sitten kun en enää ole tuottava yksilö kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä.Välitäthän minusta,antakaa rakkautta,koskettakaa hellästi.--Kello hidastaa----eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan ,mutta siihen on vielä aikaa.Antakaa minulle arvokas vanhuus(tekijä tuntematon)
Ennen kesälomalle lähtöä kiitos kuuluu myös innokkaalle henkilökunnalle.Yhdessä olemme luomassa arvokasta vanhuutta.  Hyvää kesää kaikille,toivoopi Irmeli.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kehittämistyön mahdollistaminen


Vihdoinkin olemme löytäneet aiheet kehittämistöihimme. Katri ja Heli kehittävät tehostettua kotihoidon mallia ja Leena kotisairaalaa. Tältä pohjalta Katri järjesti tapaamisen esimiestemme vuodeosastopäällikkö Jouni Sakomaan ja koti- ja asumispalvelujen päällikkö Markus Forsellin kanssa maanantaille 27.5.2013.

Keskustelun pohjana käytettiin Leenan tekemää power point-esitystä, jossa esiteltiin kehittämistöiden perusteet ja lähtötilanne. Peruspalvelukeskus Aavan strategisina painopistealueina ovat mm. palvelu- ja talousstrategiat. Palvelustrategiassa palvelut pyritään tuottamaan laadukkaasti ja taloudellisesti. Tavoitteena on palveluprosessien ketjujen sujuvuus ja tehokkuus. Talousstrategiassa pyritään vakaaseen talouteen ja tuottavuuden varmistamiseen. Tavoitteena on talousarviossa pysyminen ja tehokas, laadukas palvelutuotanto.

Muita lähtötilanteeseen vaikuttavina asioita on useita. Keskussairaala on kiristänyt siirtoviivesopimusta. Siellä suljetaan lisäksi 42 sairaansijaa. Syksyllä 2013 avataan uusi päivystysosasto, jonka toiminnan vaikutuksia ei vielä tiedetä. Myös 1.7.2013 voimaan tuleva vanhuspalvelulaki korostaa kotiin annettavia palveluja. Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla hoidetaan tällä hetkellä asiakkaita, jotka voitaisiin hoitaa heidän kotonaan tehostetun kotihoidon / kotisairaalan toimesta.

Nykyisellä tavalla toimiessaan kotihoito on jähmeä ja eikä kotihoidon äkillinen käyntien lisääminen helposti onnistu. Turvallisen kotiutumisen takaamiseksi asiakkaille tarvittaisiin kuitenkin usein normaalia enemmän kotihoidon käyntejä. Hyvin toimiessaan tehostettu kotihoito voisi joustavasti tarjota asiakkaalle useita kotihoidon käyntejä päivässä 24h/vrk.

Kotisairaalan toiminta painottuu sairaanhoidolliseen hoitamiseen. Kotisairaalatoiminta voisi korvata sairaalahoitoa ja toisaalta sen tavoite on vähentää asiakkaan päivystyskäyntejä.  

Leenan tekemien alustavien laskelmien mukaan vuodeosastohoito on huomattavasti kalliimpaa kuin kotihoito. Jos asiakasta hoidetaan vuorokausi vuodeosastolla, kustannukset kunnalle ovat 162 €. Jos taas asiakas hoidetaan kotonaan kolmella käynnillä vuorokaudessa, kustannukset kunnalle ovat 66 €. Esimerkkitapauksessa asiakasta hoidettiin vuodeosastolla kahdeksan vuorokautta pneumonian vuoksi. Hänen kuntonsa olisi sallinut kotona tapahtuvan hoidon. Vuodeosastohoito tuli maksamaan kunnalle 1300€. Jos asiakas olisi hoidettu kotona, kustannukset olisivat olleet 230€.

Asiakkaalle vuorokausi vuodeosastolla maksaa 32,60€. Säännöllisen kotihoidon piirissä olevan asiakkaan maksut määräytyvät hänen tulojensa mukaan. Hämeenlinnan alueella toimii akuutti kotisairaanhoito, jonka toimintaa voitaisiin tässä yhteydessä verrata kehittämiskohteena olevaan kotisairaalaan. Siellä akuutin kotisairaanhoidon käynti maksaa asiakkaalle 8,70€ / käynti sisältäen hoitotarvikkeet. Tehostetussa kotihoidossa maksujen määräytymistä tulee erikseen tarkastella myös kunnan näkökulmasta.

Kevään aikana vuodeosastojen käyttöaste on pudonnut huomattavasti. Ns. tyhjiä paikkoja on ollut paljon. Henkilömitoituksena osastoilla on 0,6 hoitajaa / vuodepaikka. Jos tehostettu kotihoito ja kotisairaala alkavat toimia, se mahdollistaa osan vuodeosastopaikkojen sulkemisen. Eli henkilökuntaa olisi mahdollista siirtää kotisairaalan toimintaan.

Näiden esille tulleiden seikkojen pohjalta tilaisuudessa todettiin, että tehostetun kotihoidon ja kotisairaalan toimintamallin luominen on tärkeää ja kiireellistäkin. Heli ja Katri aloittavat Iitissä tehostetun kotihoidon toimintamallin luomista. He kehittävät ”nopean toiminnan joukon”, joka pystyy ottamaan asiakkaan hoitoonsa erittäin nopeasti. He selvittävät myös nykyaikaisen teknologian käyttöä apuvälineenä kotihoidossa.

Leena aloittaa Nastolassa kotisairaalan toimintamalli kehittämisen. Hän tekee lisälaskelmia, kuinka monta kotona hoidettavissa olevaa asiakasta hoidetaan Nastolan vuodeosastolla. 29.5.2013 Leena esitteli kehittämistyönsä aiheen Nastolan vuodeosaston henkilökunnalle. Tuossa tilaisuudessa muutama henkilö ilmoitti kiinnostuksensa kotisairaalatoiminnan kehittämiseen ja itse toimintaan. Johtoryhmälle työ esitellään 8.8.2013.

Tehostetun kotihoidon mallia tullaan kokeilemaan Iitin kotihoidossa. Katri ja Heli vastaavat omassa kehittämistyössään tästä toiminnasta.

Tulevaisuuden kuvana meillä on koko Aavan alueella toimivat kotisairaala- ja tehostetun kotihoidon yksiköt. Ne hoitavat asiakasta hänen kotonaan asiakaslähtöisesti, laadukkaasti, taloudellisesti, tehokkaasti ja turvallisesti. Yksiköiden henkilökunta on ammattitaitoista, asiakaslähtöisesti suuntautunutta, joustavaa ja motivoitunutta. Henkilökunnalle tarjotaan säännöllistä koulutusta ja ajanmukaiset välineet.


Kesäisin terveisin Heli, Katri ja Leena

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kot kot!

Ne ovat saapuneet. Paljon naarmuja, hikeä ja suoraa vitutusta on projektiin uhrattu, mutta se kaikki kannatti. Ihanaa on nähdä asukkaiden innokkuus asian tiimoilta. Vastaava kanalanhoitajamme suurin piirtein asuu itsekkin siellä kun pitää tarkastaa olisiko kenties joku muninut, kun edellisestä käynnistä oli jo kulunut puoli tuntia=)
Käykää katsastamassa www.palvelukeskuskoivulehto.blogspot.fi


p.s Ville, toi sun linkki ei toimi tuolla sivussa.

Hauskaa kesää kaikille!

T. Minna Ristola
 Kesäkanalan epävirallinen toimitusjohtaja