sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Syksyn väistyessä kuljemme kohti talven- ja Joulun odotusta


Syksyllä siirrytään sisähommiin, tehdään taidetta ja leivotaan pullaa.




VANHUSTENVIIKKO OLI TOIMINTAA TÄYNNÄ


Oli musiikkia orkesterin muodossa. Pienten päiväkotilaisten iloista laulua ja asukkaiden onnellista hymyä, kuunnellessa esitystä.

 
Vastavuoroisesti mekin kävimme uudessa päiväkodissa. Vanhainkodin bändi komppaa lasten musiikki esitystä.  

Loppuviikosta pistettiin jalalla koreasti. Katseltiin ensin kuinka ammattitanssijat liitävät parketilla, ja sitten mentiin itse parketille.



Tyypillinen ”miehenilme” kun saa nuoren tytön mukaan parketille,sanoo allekirjoittanut joka sai toistuvasti pakit.

Pyhäinmiestenpäivänä heitimme lopullisesti syksylle jäähyväiset. Upeasti tarjotun lounaan muodossa nautittiin syksyn herkkuja. Iltapäivällä lähdimme hautausmaalle viemään kynttilän,muistaen pois nukkuneita läheisiämme.
 




Lähdemme kohti Joulua ja sen odotusta. Rakenteella oleva ”Väinönpaja” on lähtenyt käyntiin nimikyltin teolla. Se miten miehet ovat ottaneet toiminnan vastaan on ollut yllätys. Niin innostunutta sakkia en ole vanhainkodilla oman työurani aikana nähnyt. Miehet sahaa, irrottivat nauloja vanhasta laudasta, ja niin innoissaan tekivät hommia. Allekirjoittanut on myös itse niin täpinöissään Väinönpajasta. Kuvissa valmistuu ensimmäinen linnunpönttö.



T. Irmeli 

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivä viikonloppu



Lauantaina 2.11.2013 Linnunlaulun sisäpihalle kokoontuivat asukkaita,omaisia ja hoitajia Pyhäinpäivän hartauteen ja sytyttämää kynttilöitä. Sytytimme kynttilät yhdessä kaikkille niille, jotka ovat eri ryhmäkodeissa poisnukkuneet. Olimme yhdessä tehneet kynttilälyhtyjä lasipurkeista. Lyhtyjen lisäksi meillä oli hautakynttilöitä. Illan pimetessä ikkunasta ihastelimme vielä kynttilöiden tuomaan valoa pimeyteen.








Sunnuntaina 3.11.2013
Lähdimme kolmen asukkaan ja lähihoitajaopiskelijan kanssa kirkkoon.
 Tämä oli tärkeä hetki asukkaille.

  


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Päivätanssit Linnunlaulussa

Päivätanssi tunnelmaa

Järjestimme Linnunlaulussa päivätanssit lokakuun alussa asukkaille.
 Paikalla oli n.50 tanssijaa/ musiikin kuuntelijaa.
Musiikkista vastasivat kolme miestä haitareineen ja viulun kera. 
Olimme myös saaneet paikalle kaksi vapaaehtoista tanssitamaan asukkaita.

Hymyileviä, laulavia, tanssivia asukkaita.
Ei ollut esteenä mikään. 
Tanssi sujui pyörätuolilla, rollaattorilla, tanssittajan  käsivarsilla ja välillä muutamat innokkaat tanssivat vapaasti ympäri salia itsekseen.
 Ajoittain tanssilattialla oli kovastikin ruuhkaa, tunnelma katossa!
Tanssi jatkui levymusiikin tahtiin, vaikka soittajat pitivät pienen tauon. 
Soittajat kyselivät mitä lauluja asukkaat halusivat kuulla. 
Vastauksena soittajat saivat asukkailta: "Kaikki käy!"

Uskomatonta kuinka musiikki vaikutti kaikkiin asukkaisiin, varsinkin elävä musiikki. 
Kun katsoi asukkaiden kasvoja ei voinut muuta kun hymyillä. 
Päivätanssit olivat onnistuneet ja kaikki tuntui nauttivan olostaan!
Päivätanssit Linnunlaulussa varmasti saavat jatkoa!




torstai 3. lokakuuta 2013

Mistä tietää, että syksy on tullut Myrskylään?


MISTÄ TIETÄÄ ETTÄ SYKSY ON TULLUT MYRSKYLÄÄN.

.........Siitä kun on Lassen hölkkä. Hienoon urheilutapahtumaan haluttiin mekin vanhainkodilta osallistua. Asukkaissamme on joukossa innokkaita urheilumiehiä ja naisia. Muutama heistä on omalta osaltaan osallistunut kyseiseen tapahtumaan. Eräs jopa 30 kertaa.



 

















Viitasen Kalevi on urheilumies henkeen ja vereen. Kannustaminen juoksijoille oli hurjaa. Kalevin kaappiin saatiin uusi lisä palkintoja vanhojen joukkoon. Uudet kiiltävät mitalit saivat paikan Kalevin omassa palkintokaapissa. Saatiin myös uusi Lassen -Hölkkä paitakin jo niin rispaantuneen mutta tärkeän ja rakkaan paidan tilalle. Kiitos kuuluu Myrskylän Myrskylle huomioidessaan meidät.(kiitos Carita kun viitsit hakea mitalit)Kiitos Kirsi kun mahdollistit Kalevin pääsyn hienoon urheilujuhlaan.







 Oli erittäin hauskaa saada positiivista palautetta ;palaute kuului näin vanhainkodin asukkaiden osallistuminen huomattiin,varsinkin ”herra toimitsijan”.Kyseinen urheilumies näet päätti olla toimitsijan virassa kyseisessä tapahtumassa, niin kuin joskus on ollutkin.













maanantai 2. syyskuuta 2013

Muistilistaa laavulle

TÄRKEIMMÄT MUISTETTAVAT:

- Muistiinpanovälineet ja paperilla kaikki suunnitelmasi
- Juomapullo (vettä löytyy)
- Ulkoiluvaatteet ja lämmintä vaatetta
- Sauna- ja peseytymisvälineet
- Kamera (kännykkäkamera kelpaa hyvin)
- Makuupussi
- Tyyny
- Lounaita ja illallisia varten raaka-aineita, joista loihditaan yhdessä herkkuja! Perusraaka-aineet ja aamupalatarvikkeet löytyy.

ET TARVITSE:

- Makuualustaa (retkivuoteet löytyy)
- Telttaa (teltta löytyy)