Minulla on ilo ilmoittaa, että Nastolan kotisairaalan pilotointi on nähnyt tänään 18.11.2013 klo 8.50 päivän valon. Ensimmäisen asiakkaamme tokaisu "vai ettei vanhuksista muka pidetä huolta" on minusta tyhjentävä ilmaisu, kuinka kotisairaalan toiminta otettiin vastaan.
Terveisin
Väsynyt, mutta onnellinen kotisairaalan äiti Leena
maanantai 18. marraskuuta 2013
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Syksyn väistyessä kuljemme kohti talven- ja Joulun odotusta
Syksyllä siirrytään sisähommiin, tehdään taidetta ja leivotaan pullaa.
VANHUSTENVIIKKO
OLI TOIMINTAA TÄYNNÄ
Oli musiikkia
orkesterin muodossa. Pienten päiväkotilaisten iloista laulua ja asukkaiden
onnellista hymyä, kuunnellessa esitystä.
Vastavuoroisesti
mekin kävimme uudessa päiväkodissa. Vanhainkodin bändi komppaa lasten musiikki
esitystä.
Loppuviikosta
pistettiin jalalla koreasti. Katseltiin ensin kuinka ammattitanssijat liitävät
parketilla, ja sitten mentiin itse parketille.
Tyypillinen ”miehenilme” kun saa
nuoren tytön mukaan parketille,sanoo allekirjoittanut joka sai toistuvasti
pakit.
Pyhäinmiestenpäivänä
heitimme lopullisesti syksylle jäähyväiset. Upeasti tarjotun lounaan muodossa
nautittiin syksyn herkkuja. Iltapäivällä lähdimme hautausmaalle viemään
kynttilän,muistaen pois nukkuneita läheisiämme.
T. Irmeli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)