maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kukkia ja sidontaa

Kukkia ja sidontaa.......



"Kevät keikkuen tulevi". Välillä pakastaa ja päivisin paistaa aurinko. Tuuli lisää kylmäntunnetta mutta meilla Myrskylän vanhainkodilla on lämmin tunnelma.Mukavasti ollaan lähdetty tehostamaan omaa toimintakulttuuria. Rohkeasti jatketaan hyvin alkanutta toimintamallia, jolla tullaan myös näkyväksi osaksi Myrskylän kuntaa, onhan asukkaamme edelleen Myrskylän kunnan asukkaita.







7.3 illalla pidettiin kranssin sidonta kurssi johon saatiinmuutama asukaskin mukaan, vaikka Salkkarit ja Emmerdalekin taisi mennä samaan aikaan.Kurssin tarkoitus oli saada ideoita myyjäisiin ,jotka pidettiin pääsiäistä edeltävänä lauantaina. Myyjäisissä oli pääsiäiskoristeita ja pääsiäishekkuja.Koristeiden ja kranssien tekemiseen saatiin mukaan asukkaista hyvä neuvonatajakin.



...... ja kauppahan kävi kun oli tehokkaat myyjät.





Jo ennen Palmusunnuntaita viikolla vieraili vanhainkodilla päiväkodin lapset virpomassa.Palmusunnuntaina sitten vanhaikodin täytti pienet iloiset noidat ja pieni pääsiäistipu. He kävivät virpomassa kaikki asukkaat ja esittivät muutaman laulun asukkaille. Elämys oli molemminpuoleista( jatkoa kuulemma saadaan.Suunnitteilla on lasten esittämä laulunäytelmä Mikki Merihädässä.Allekirjoittanut on nähnyt jo muutaman rooliharjoituksen joten kenraaliharjoitusta odotellessa)






Pääsiäisen jälkeistä elämääkin on.Nyt kun ollaan nautittu ihanista pääsiäisherkuista, palataan arkeen. Aletaan suunnitella erillaisten kukkien, yrttien siemenien kylvämistä. Mistä sitten päästään nauttimaan kesällä,taimien istuttamisen ja syksyllä runsaan sadon muodossa.Hyvin alkanutta ulkoilua jatketaan. Kesää odotellessa haistellaan kevät tuulta ja ollaan ulkona.




Kaikista tapahtumista otetaan valokuvat, jotka kerätään kuvakollaasiksi. Hieno taideteos on keskeisellä paikalla, josta kaikkien on mukava katsella mitä milloinkin olemme saaneet aikaisiksi.



 
 
Terveisin Irmeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti