keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Luonto voi hoitaa ihmistä

Kävin viikonloppuna mieheni synnyinseuduilla Haukivuorella. Siellä silmiini sattui paikallislehden (Haukivuoren seutu) etusivun juttu "Luonto hoitaa ihmistä". Jutussa kerrotaan Haukirannan Ikihyvästä (palveluasumisen paikka). Siellä talon asukkaat, henkilökunta ja vapaaehtoiset järjestivät ulkoilutapahtuman, jossa pilkittiin. Huomion arvoista minusta olisi se, että vapaaehtoiset olivat auranneet jäälle reitit pyörätuolilla liikkuvia varten ja paikallinen yrittäjä oli hommannut pilkkivarusteet haalareita ja aurinkolaseja myöten kaikille. Eli tapahtuma mahdollistettiin kaikille. Rannassa oli ollut nuotio ja siinä oli keitetty nokipannukahvit ja paistettu makkaraa porontaljoilla istuskellen.

Suora lainaus Päivi Karpin jutusta:" Luonto voi talvellakin jättää siellä liikkumisesta hienon muistijäljen ja hetken mielihyvä voi olla iso asia muistisairaalle. Jäällä liikkuvilla ja pilkkivillä vanhuksilla on hymy herkässä. Voi nähdä käytännössä kuinka pienikin asia ja elämänsisällön lisääminen on yhtä tärkeää, kuin kohdallaan oleva lääkitys."

Hurraa, mitä yhteistyötä!

Samassa jutussa kerrotaan Ikihyvän fysioterapeutista, joka on hiihdättänyt asiakkaita jäällä. Lisäksi hän tuo omia lapsiaan asiakkaiden iloksi. Hän kutsuu sitä vauvaterapiaksi. Mahtavaa!

Ihan pakko oli jakaa tämä ihana juttu Teidän kanssa. Tässä on kaikki ennakkoluulot ja esteet heitetty romukoppaan, ja niinhän me Raivaajatkin olemme jo tehneet. Tämä blogisivustohan sen todistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti