maanantai 25. helmikuuta 2013
Päivätanssit Linnunlaulussa
Tänään syntyi idea toteuttaa kerran kuussa vanhuksille päivätanssit. Siis kaikille ei vain Linnunlaulun asukkaille. Ideointi alkaa heti huomenna. Pitäkää silmät tarkkana ja korvat kuulolla! :) Ja meistähän kuullaan ;)
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Raivaajat Kiihdyttämö: Kirsi Roininen asukaskysely
Raivaajat Kiihdyttämö: Kirsi Roininen asukaskysely: Kehittämistyöni aihio on luoda asukaskysely johon on helppo vastata ja mittaa asukaslähtöisyyttä eli asukkaat saavat antaa palautetta jokapä...
Kotitehtäväni on sairaanhoitajanvastaanoton järjestäminen asukkaille. Se on edennyt jo askeleen verran ja olemme työyhteisössä suunnitelleet kuinka vastaanotto toteutetaan.
Lisäksi K80 klubin toiminta käynnistyy, vähän yllättäen.... Ukko-kerho otti itse yhteyttä! Nastolassa on toiminut vuosia Ukko.kerho kokoontuen viikottain.
No nyt 4.3. alkaen kokoontuvat meillä Linnunlaulussa klo 9.30-11 sillä ajatuksella että meidän asukkaat(tai siis ukot) saavat osallistua.
Voisin vielä mainita, että meillä Nastolan DraemTeamiläiset ryhmäydyttiin jo siellä Valamossa ja nyt meillä toimii sparrauskerho->eli suljettu Facebook ryhmä jossa sparraamme toisiamme jaksamaan, koska muutoksen vastustusta on PALJON ja yksin ei pysty etenemmän, mutta ryhmässä on VOIMAA!!
Kotitehtäväni on sairaanhoitajanvastaanoton järjestäminen asukkaille. Se on edennyt jo askeleen verran ja olemme työyhteisössä suunnitelleet kuinka vastaanotto toteutetaan.
Lisäksi K80 klubin toiminta käynnistyy, vähän yllättäen.... Ukko-kerho otti itse yhteyttä! Nastolassa on toiminut vuosia Ukko.kerho kokoontuen viikottain.
No nyt 4.3. alkaen kokoontuvat meillä Linnunlaulussa klo 9.30-11 sillä ajatuksella että meidän asukkaat(tai siis ukot) saavat osallistua.
Voisin vielä mainita, että meillä Nastolan DraemTeamiläiset ryhmäydyttiin jo siellä Valamossa ja nyt meillä toimii sparrauskerho->eli suljettu Facebook ryhmä jossa sparraamme toisiamme jaksamaan, koska muutoksen vastustusta on PALJON ja yksin ei pysty etenemmän, mutta ryhmässä on VOIMAA!!
torstai 21. helmikuuta 2013
Miksi tyytyä vain ylläpitämään???
Tämmösen ajattelin linkittää, ihan ajatuksena tästä kaikesta mihin yhdessä pyrimme.
http://yle.fi/uutiset/hoivakoti_voi_parantaa_asukkaan_kuntoa/6498576
http://yle.fi/uutiset/hoivakoti_voi_parantaa_asukkaan_kuntoa/6498576
Radikaalia.
Tässä linkki jonka löysi työkaveri ja minä ehdotin sen laittamista tänne. :)
http://yle.fi/uutiset/radikaalin_vanhushoitajan_paikka_on_avoinna_-_toiveissa_korttelimalli/6493307
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Opintojen eteneminen ja Valamon lähipäivien palautekysely
Kiihdyttämössä on nyt opintojen seurantataulukko. Näyttää aika hyvältä. Käypä katsomassa ja kannusta kaveriasi tarvittasessa. Anun kohdalla hänen lähipäiväseurantansa Luostarissa-osuudesta tulee ensi tammikuussa - Rakentajien kanssa yhdessä. Käy Kiihdyttömössä katsomassa aihioita ja kommentoi reippaasti.
Myös oman kirjatehtäväsi voit tehdä Kiihdyttämöön. Se onnistuu siellä paremmin. Otsikoi tekstisi: Kirjatehtävä.
Käy myös vastaamassa lyhyeen palautekyselyyn Valamon lähipäiviin liittyen. Palautekysely löytyy tästä linkistä ja Moduuli 1 - Luostarissa -välilehdeltä.
Myös oman kirjatehtäväsi voit tehdä Kiihdyttämöön. Se onnistuu siellä paremmin. Otsikoi tekstisi: Kirjatehtävä.
Käy myös vastaamassa lyhyeen palautekyselyyn Valamon lähipäiviin liittyen. Palautekysely löytyy tästä linkistä ja Moduuli 1 - Luostarissa -välilehdeltä.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
löysin facebookista kehittämiseemme liittyvän riemastuttavan videon
https://www.facebook.com/photo.php?v=10151445202916696
kokeilkaa pääsettekö tällä linkillä katsomaan
kokeilkaa pääsettekö tällä linkillä katsomaan
Raivaajien matkassa Valamon luostarissa
Kolme päivä ja kaksi yötä. Ei se niin pitkä aika ole. Ja monta kertaa sellainen aika menee ihan taivaan tuuliin. Mutta nyt ei mennyt. 26 meitä oli sitten yhteensä. Isä Andreas ja Munkki Joona olivat jo paikalla odottamass ja palveluinnovaatiomies Kortelainen lensi joukkoomme perjantai-iltana. Me 23 oltiin ihan koko aika yhdessä. Tehtävänä oli yhteinsen näkemyksen rakentaminen siitä, mikä on
Yhteinen näkemys syntyi. Se on yksilöllinen tarina onnellista vanhuudesta. Se ihmislähtöinen tarina. Se on myös tarina, jossa jokainen laittaa oman osaamisensa peliin täysillä. Parhaansa tehden.
Tarina kirjoittaminen alkaa nyt. Se alkaa pienistä asioista - meidän kannaltamme. Asiakkaan kannalta jokainen askel tulee olemaan radikaali innovaatio. Radikaali parannus elämässä. Raivaajat - mitä tässä nyt oikein raivataan? Raivataan tietä uskomusten ja totuttujen tapojen viidakossa. Raivataan tietä Rakentajille tulla todellisine rakenteellisene muutoksineen. Ja meille kaikille rakentaa jo nyt isoin ja pienin askelin vanhuspalveluiden uutta tarinaa.
Nyt sitten rakentelemme "Luostarissa"-välilehden ohjeiden mukaan. Alamme jo nyt valmistautua elokuiseen elämäämme "Laavulla". Toden totta - me Anun kanssa suunniteltiin jo erilaisia mökkejä ja aivan hotellimajoitusta. Täysi tyrmäyshän sille tuli. Metsään mennään, puolijoukkueteltta ja riippumatot rajuimmille ulkona nukkumista varten. Mulle ja Anulel ja kahdeksalle muulle lakanasängyt mökissä. Kaikki tuovat mukanaan parasta ruokatarviketta ikinä ja juomaa. Kukaan ei saa kertoa toiselle, ei vihjatakaan, mitä tuodaan.
Käy katsomassa "Me Luostarissa" -välilehteä. Laavulla me vastaamme kysymykseen Miten?
Yhteinen näkemys syntyi. Se on yksilöllinen tarina onnellista vanhuudesta. Se ihmislähtöinen tarina. Se on myös tarina, jossa jokainen laittaa oman osaamisensa peliin täysillä. Parhaansa tehden.
Tarina kirjoittaminen alkaa nyt. Se alkaa pienistä asioista - meidän kannaltamme. Asiakkaan kannalta jokainen askel tulee olemaan radikaali innovaatio. Radikaali parannus elämässä. Raivaajat - mitä tässä nyt oikein raivataan? Raivataan tietä uskomusten ja totuttujen tapojen viidakossa. Raivataan tietä Rakentajille tulla todellisine rakenteellisene muutoksineen. Ja meille kaikille rakentaa jo nyt isoin ja pienin askelin vanhuspalveluiden uutta tarinaa.
Ilo työskennellä kanssanne.
Ja miten tästä eteenpäin?
Käy katsomassa "Me Luostarissa" -välilehteä. Laavulla me vastaamme kysymykseen Miten?
perjantai 15. helmikuuta 2013
Kertomuksen kirjoitusta Valamossa
On rajat nää jo himmenneet,
sä munkin kaa kai saunaakin
meet.
Vietävän hyvää elämää,
me Aavassa ruvetaan
viettämään.
Tehdään tarinaa aivan uutta,
asioita oikein, ei mitään
kummallisuutta.
Raivaajat rauhassa Valamon,
he ideoi aiheita hautomoon.
Siellä ne kiihtyvät
tuotteiksi asti,
jopa on matkassa kallis
lasti.
Ideat, upeat jalostuu.
Ne suunnitelmiksi muotoutuu.
Omat Elsassa kujeet uudet,
Inkeri valotti sen
salaisuudet.
Ajatus monen mieleen loi
kuvan; tarinan sen tehdä voin.
Vauhtia meihin Jaana lykki,
siinähän oikea
provosointitykki.
Läppäri taas tietenkin
lagas,
kuitenkin meillä on Ville
rakas.
Aatokset porukka purkkiin
pisti,
Varoitus; Älä huolehdi
loppuun asti.
Hautausmaalle tehtiin retki,
vietettiin siellä historiahetki.
Kuvia blogiin on tullut
salaa,
ruokana paastoaikaan paljon
kalaa.
Yksi asia ainakin varmaa,
ei tulevaisuuden näky ole
harmaa.
Asiakas aina on numero yksi,
Sehän on tullut
ymmärretyksi.
Slaavilaisella illallisella kiteystys yhteisestä näkemyksestä meille ja Isä Andreaalle
- heti Valamon ruusujen jälkeen
Vanha, vanhus, vanhuspalvelulaki
Tänään todellakin vanha Anun vanhin. |
Tämä päivä on jännä. Oma esikoinen on tänään vanha. Lukion tokan luokan vanha. Kaunis ja rypytön, suorastaan sädehtivä. Tänään suvun vanha ja vanhin kohtaavat. Iltapäivän aikaan tanssien jälkeen. Isoäitini on 97-vuotias. Odotan kohtaamista.
Eilisestä lähiten ajatukset ovat olleet myös siellä. Millaisia kehittämishankkeita syntyy? Millaisia ajatuksia ja innovaatioita teillä kehittyy?
Talouselämä lehdessä on artikkeli otsikolla "laitos on vanhuksen kallis loukku". Kirjoittaja on professori Erkki Vauramo, viisas mies.
Artikkelissa todetaan, että vanhuksen kuntoutus pidentää elämää kotona ja lopettaa turhat laitospaikat - kaksi miljardia säästyy tällä muutoksella - ajatelkaapa. Henkilötyövuosissa mitattuna 3 900 työvuotta, jotka voidaan kohdentaa uuteen toimintaan. Artikkelissa todetaan myös, että muistisairaita hoidetaa pötkötyttämällä - kyllä vaan. Kuntoutus ja kuntouttaminen on mahtava investointi meidän vanhuksille. Siispä ei pidä liian pitkään arvioida, kannattaako kuntoutus - kannattaa se ja nyt lopetetaan pötkötyttäminen, eikös vaan.
Artikkelin innoittamana voisimme lopettaa vuodeosastot ja siirtyä Etelä-Karjalan malliin - vuodeosastot muutetaan kuntoutusyksiköiksi. Sänkyyn saa jäädä vain jos on NIIN sairas, että ei saa nousta ylös. Olisiko ideaa?
Työstän paraikaa hankehakemusta vanhuspalvelulakiin liittyen. Siihen ajattelin kytkeä myös teidän hankkeet.
Kehittämistyöstä kanssanne ammennan voimia omaan työhöni. Kehittäminen ja uusien toimintamallien etsiminen antaa voimaa - ihanaa, että olette kehittämässä ja auttamassa minua tässä työssä!
Innostavia hetkiä tähän päivään ja huomiseen myös!
Anu
torstai 14. helmikuuta 2013
Matkajännitys vie yöunet...
Tulemme aamulla bussiin Mikkelistä. Olette ehtineet katsoa ehkä Anun lähettämän aamuelokuvan siihen mennessä. Inkeri on varmasti jo ihan kohta keittämässä kahvia - paistaa ehkä jopa munkkeja. Ville kävi illalla ostamassa eväsleipää ja niiden väliin makkaraa. Balkanin makkaraa. On kuulemma hienostuneempaa kuin gotler tai lauantaimakkara. Sitä oli aika vähän, mutta minä paistoin munakkaan. Saattaa näyttää tässä vähän heikolta, mutta oikeasti se on oikein hyvä. Ei ollut kuin neljä kananmunaa. Kyllä siitä pala kuitenkin riittää kaikille. 21 meitä on. Että jos tuo rasva hieman hirvittää, ei tarvitse olla huolissaan. Se jää tietty melkein kokonaan pannulle ja eikä vajaan 1/5 kananmunan mukana paljon tule.
.jpg)
Leipäpuuhan lisäksi laitoimme Villen kanssa teille kassit. Niistä tuli miusta niin hienoja, että otin siitäkin kuvan. Tältä ne näyttävät. Tai siis yksi näyttää.
Mukavaa lähteä katsomaan mitä kaikkea me löydämmekään Aavan seitsemän kunnan ikäihmisten hyvän elämän parantamiseksi matkaltamme. Meistä - tai tarkemmin sanottuna teistä - ja onnistumisestamme on aika monen ihmisen elämän hyvät vuodet, päivät ja hetket kiinni. Vähän sen pitää jännittääkin. Ilo työskennellä kanssanne. - Jaana
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Orientaatio Valamoon
Lähdette liikkeelle Nastolan terveysasemalta 14. helmikuuta kello 7.30. Pysähdytte Heinolan ABC:llä ja sitten toivon, että otatte minut ja Inkerin mukaan Mikkelistä. Meillä on teille kahvia ja eväitä. Valamo odottaa. Se vaatii rauhoittumaan ja keskittymään. Valmistaudu keskittymään tähän koko aika.
Kaikki seuraavat tehtävät ovat vapaaehtoisia. Pärjäät hienosti ilman niitäkin.
Orientaatio 1. Kirja
Ota mukaasi joku kirja, joka jollain tavalla on puhutellut sitä. Se voi olla miltä alalta vain, mutta mukava olisi, jos liittyisi kehittämiseen ja kehittymiseen. Mieti, että voit lainata sitä hetkeksi jollekin toiselle. Itse asiassa voit jo bussiin tullessa antaa sen selailtavaksi. Jollekin tai joillekin.
Orientaatio 2. Testaile itseäsi oppijana ja kehittyjänä
Voit tehdä vaikka Tunnelukkotestin, ja pohtia onko siinä jotain järkeä. Mieti, millaisessa tilanteessa tai tilanteissa tunnistat itsessäsi tämän kaltaisia asioita.
Haluatko testata, millainen olet kehittyvänä oppijana? Siitä voi olla apua, kun suunnittelet omia opintojasi.
Voit vielä testata oppimisstrategiasi. Tämän ja myös edellisen testin voit tulostaa halutessasi ja laittaa Valamossa pian saamaasi kirjaan. Nämä nimittäin saattavat muuttua opiskelun aikan.
Orientaatio 3. Diktaattori pulassa
Jos Sinulla olisi kaikki valta työyksikössäsi, mutta kaikki resurssit vähenesivitä puoleen. Siis kaikki rahat. Myös palkkoihin käytettävät. Mitä sinä tekisit? Kirjoita pohdintaasi tuohon alla olevaan kommenttikenttään. Kommentoi myös muiden vastauksi. Muista, että et ole luovuttaja.
Tekninen valmistautuminen
Varmista, että Sinulla on gmail, profiilissasi on kuva ja että olet tässä blogissa kirjoittajana. Ville auttaa kyllä - viimeistään Valamossa. Ota kone mukaan, jos se on mahdollista.
Hauskaa lähteä tälle matkalle kanssanne. Odotan innolla mitä kaikkea saammekaan aikaan.
Tuotekehittämisen ammattilaisiksi
Kehitämme yhdessä prosesseja vanhusten hyvän elämän aikaansaamiseksi. Mutta ei siinä suinkaan ole kaikki - samalla meistä tulee palvelutuotteiden kehittämisen ammattilaisia. Siitä syntyy aito jatkuvan kehittämisen kulttuuri. Neljä intensiivistä kohtaamista. Rajua työtä ja ajattelun avaamista.
Dream Team Raivaajat - uuden tarina kirjoitus
Olemme vakuutuneita siitä, että vanhuspalvelut voidaan järjestää aivan uudella tavalla. Arvostavasti, innostavasti ja luovasti. Palveluprosessit käännetään nurin, vanhus ja hänen hyvä elämä nostetaan keskiöön ja prosesseja lähdetään kehittämään systemaattisen ammattimaisesti. Tässä on asiantuntijat - jos tahdot viritellä keskustelua tai vaikka kysyä jotain, voit tehdä sen täällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)