
Omassa työssäni koin, että kotiin viedään turhaan palveluja joita asukkaat voivat hakea muualtakin. Asukkaista osa käy itsenäisesti kaupassa ja asioitaan hoitamassa kaupungilla. Nyt sairaanhoidollisen palvelun saa samasta talosta, ei tarvitse lähteä terveyskeskukseen. Pääasia, että asukas itse lähtee kotonaan hakemaan palvelua eikä sitä viedä kotiin. Laitostuminen tapahtuu nopeasti, ilman että edesautamme sitä.
Vastaanoton aikaan saaminen ei tarvitse rahaa, tilan löytäminen talosta oli melko helppoa. Pieni huone pesutuvan vierestä oli ihanteellinen. Se on käytävän varrella, jota pitkin kuljetaan ruokasaliin. Vastaanotto asian etenemistä auttoi tuotekehittäjä koulutus ja sain aikaa työn ohessa vastaanoton tekemiseen. Vanhoja huonekaluja löytyi kellareista ja jopa kaatopaikka kuormasta.
Hain myös rauhallista työtilaa lääketilausten tekemiseen ja muuhun työhöni liittyviin toimiin.
Nyt vastaanotto toimii. Olen tyytyväinen ja asukkaat ovat tyytyväisiä. Kun asukas tulee vastaanotolle, tilanne ja tunnelma on erityinen. Asukas on aivan erilainen kuin kotonaan. Hän kuuntelee erilailla ja minusta tuntuu, että puhumani asiat menevät erilailla perille. Ammattimaisemmin.
Miksi siis ei vastaanotto voi toimia muuallakin kuin terveyskeskuksessa??
Kevät terveisin Palvelutalon sairaanhoitajan vastaanoton kehittäjä Erja
Tervehdys Erja!
VastaaPoistaKiva lukea onnistuneesta esimerkistä :) Tämä vahvistaa meidän suunnitelmiamme ensi syksyn suhteen. Miksi syksyllä vasta? Siksi, että olemme saaneet uuden sairaanhoitajan vakanssin ja kun tämä uusi työntekijä aloittaa, niin muutamme siaraanhoitajien toimenkuvia.
Aurinkoista kevättä sinne Forssaan!
T. Arja
Kiitos paljon terveisistä ja on mukava kuulla, että muuallakin on samanlaisia aatoksia ; )
PoistaTsemppiä uudelle toiminnalle!
Erja