sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kot Kot...

Kanala projektini on toteutumassa, jee! Kunnan maatalous sihteeri sanoi, ei.mutta käski kysyä ympäristötarkastajalta. Hän sanoikin joo, koska kesäkanalaa kieltävää asetusta taajama alueelle ei ole. (tosi positiivinen lausunto,joo) Noh, työtoiminta lupasi avustaa rakennushommissa ja sain lahjoituksena osan ulkotarhan rakennustarvikkeista sukulaisiltani. Nyt metsästän leasing-kanoja kovalla tohinalla. Työkaverit eivät suorastaan kilju riemusta mutta sopeutuvat kyllä. Yksi lupasi kuskata kanankakat lehtikompostoriinsa!
Asukkaiden porrastetut ruokailut ovat onnistuneet pääsääntöisesti ja olen itse alkanut ruokailemaan ruokasalissa heidän kanssaan. Hellyyttävin kommentti oli kun kiitin asiakasta ruokaseurasta niin hän totesi että kiva että kelpasi. miksei olisi kelvannut, ihmettelin.
Kinusin myös samaiselta sukulaiselta puutavara lahjoituksen istutuslaatikoita varten. kesäksi on tulossa kasvimaa. Oma puolisokin on värvätty talkoisiin. Sitten painelin paikalliseen agrimarkettiin kinuamaan siemeniä ja sehän onnistui kun lupasin kiitellä heitä paikallislehdessä, jonka tietenkin pyydän ihastelemaan kesällä kanalaa ja kasvimaata.
Ihana atk taitoinen työkaveri alkaa rakentaa blogia kanssani, suunittelu vaiheessa ollaan vielä.
Kouvolaan suuntautuvaa leffaretkeä kimppa taksilla ollaan myös tekemässä 3 asiakkaan kanssa.
Kyllä tästä hyvä tulee kun antaa raivaajan heilua rauhassa! pois alta!

7 kommenttia:

  1. Aivan huippua Minna! :) tuli niin hyvä mieli tätä lukiessa :D pitää tulla kesällä Nastolasta sinne kylään katsomaan teidän projekteja :)

    VastaaPoista
  2. Loistavaa!! Jos tätä voisi facebookmaisesti peukuttaa, niin tykkäys olisi tosiasia! Jos haluat nähdä minkälaisen kanalan Kuusamon hyvän elämän vallankumoukselliset rakensivat, niin ilmoittele ja laitan kuvia tulemaan (toivottavasti et pahastu, menin liittämään kanakuvan tuohon tekstiisikin)!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ville! eipä se kuvan liittäminen olisi mun taidoilla onnistunutkaan=) Iittiläinen maanviljelijä Pirinen lupasi muuten 5 kanaa kesäksi, ja ihan ilmaiseksi!

    VastaaPoista
  4. Hieno hommeli! Kanat on kivoja mutta noin reippaat raivaajat ehkä jopa kivempia. Nyt on oikea draivi ja suunta - antaa palaa!

    VastaaPoista
  5. Hei Minna! Minä jo ehdin hiukan huolestua eikö kesäkanalalle saada lupaa, mutta JIPPII lupa tuli! Ja kanatkin olet jo saanut hommatuksi! :) Täältä tulee kanalan hoitajia, Onnelan asukkaat ja minä olemme mukana ilolla! Samassa pihapiirissä kun eletään, KIVAA!

    VastaaPoista
  6. Nyt kun rakentamaan ryhdyt ja reippaasti raivaat muutenkin, voit kyllä miettiä ihan talveksikin noita kanoja... Kuusamossa ne näyttävät olevan talvenkin ja ihan hyvin munivat. Voisit soittaa Buurin kanalaan ja kysyä muutamaa. Raivaamisesi näyttää sen verran raivokkaalta, että tuskin se viiteen kesäkanaan jää. Kun nuo onnelalaisetkin näyttävät olevan mukana.

    VastaaPoista
  7. Yeeee! Mitähän mahtaisikaan Aavassa tapahtua, jos kaikki olisivat yhtä viitseliäitä, aktiivisia ja rohkeita kuin Sinä? Kuinka paljon silloin saataisiinkaan aikaan? Kustannuksetakaan eivät liene kovin korkeat (nyt kun kiristelemme tätä yhteistä vyötä). Eli kohtuullisen pienelläkin rahallisella sijoituksella saadaan päiviin iloista sisältöä niin asiakkaille kuin henkilöstöllekin, kunhan vain joku oikeasti haluaa ja viitsii. Huippis juttu! Tsemppiä jatkoonkin.

    VastaaPoista